RistoSuvanto Politiikkaa ilman politiikkaa

Tähtiliike näyttää Suomelle suunnan

Minusta on tullut tänään 21.1.2019 tähtiliikkeen kansanedustajaehdokas.

 

Tähtiliikkeen perustaja Paavo Väyrynen kiteyttää Tähtiliikkeen ohjelman näin:

”Tähtiliikkeen ehdokkaaksi asettuvien on sitouduttava puolustamaan Suomen itsenäisyyttä ja puolueettomuutta, tukemaan hallittua maahanmuuttopolitiikkaa, ponnistelemaan köyhyyden poistamiseksi sekä vahvistamaan maaseudun ja maakuntien elinvoimaa. Muissa asioissa ehdokkailla voi olla erilaisia mielipiteitä. ”

 

Siis neljä periaatetta. Muuten voi olla mitä mieltä tahansa. Ja minähän olen. Minun mielipiteistäni ei kannata syyllistä ketään muuta, ei myöskään Paavoa. Minulla on Paavon ylläoleva lupa mielipiteisiini. Kuten kaikille muillakin. Tähtiliikettä yhdistää vain nuo neljä periaatetta. Joskus ensimmäinen periaate on jaettu kahtia eli itsenäisyys ja puolueettomuus erillisiksi, jolloin periaatteita on viisi Ne ovat selkeää tahtopolitiikkaa eikä vain tyhjiä mielikuvia kuten Liike Nyt -ryhmittymällä.

 

Hyväksyn nuo neljä periaatetta. Ilomielin. Tärkein niistä on mielestäni ensimmäinen.

 

Itsenäisyys merkitsee yhteistyötä, ei eristäytymistä eikä alistumista muiden vallan alle. Itsenäisyys on kansojen tasa-arvoa.

 

Tähtiliike on selkeä vaihtoehto vaihtoehdottomalta vaikuttavassa mielipideilmastossamme. Minun ajatteluni on yksi vaihtoehto tähtiliikkeen sisällä.

 

Paavo on ennustanut että kevään eduskuntavaaleissa tähtiliike saa kansanedustajan jokaisesta vaalipiiristä ja on neljän vuoden kuluttua Suomen suurin puolue. Tuntuuko utopistiselta?

 

Mutta. Harva Kokoomuksen, Kepun tai Sdp:n kannattaja tajuaa mitä heidän äänellään ollaan tekemässä. Valistusta tarvitaan.

 

Suomen valtapuolueet (Kokoomus, SDP ja Keskusta) ovat yhtä samaa mössöä, joka elää todellisuudelle vieraassa fantasiamaailmassa. Mössöpuolueet eivät myönnä että ovat mukana lopettamassa Suomen itsenäisyyttä, mutta sitä he ovat koko ajan tekemässä. Prosessi etenee pikkuhiljaa hivuttaen, kunnes tulee seinä vastaan ja ei voi enää peräytyä. Saksan demareiden pomo on sanonut, että seinä on vastassa 2025, jolloin euroalueesta on tarkoitus tehdä suvereeni valtio. Ranskan presidentti ei ole tarkkaa vuotta ilmoittanut, mutta tavoitteen selkeästi. Suomen mössöpuolueet ovat hiljaa ja mukautuvat. Fantasiamaailmassa eläminen on vaarallista – sen tiedämme historiasta.

 

Kun kaksi omissa fantasiamaailmoissaan elänyttä maailmanvalloitusta haaveilevaa kahjoa, Stalin ja Hitler, tekivät hyökkäämättömyyssopimuksen (Ribbentorp – sopimus 23.8.1939) syntyi Talvisota (30.11.1939 -13.3.1940), jossa suomalaiset puolustivat urheasti itsenäisyyttään tsaarin armeijan kenraaliluutnantti Mannerheimin johdolla. Mannerheim julisti heti sodan alkaessa päiväkäskyssään 1.12.1939: ”Tämä sota ei ole mitään muuta kuin Vapaussotamme jatkoa ja loppunäytös”. Vuoden 1918 sodassa Mannerheim taisteli tsaarin vallan puolesta kommunismia eli bolshevikkista roskajoukkoa vastaan. Talvisodassa kommunistista fantasia yrittivät levittää Stalin ja Otto-Wille Kuusinen eli sama taistelupari (Mannerheim-Kuusinen) oli jälleen vastakkain kuin reilut 20 vuotta aiemmin. Kumpikin oman fantasiansa puolesta. Jatkosota syttyi 25.6.1941 kun Suomi antautui Hitlerin käsikassaraksi. Kahden kahjon maailmanvalloitusfantasiat olivat vaarallisia – myös myötäjuoksijoille. Siitä kertovat hautausmaidemme sankarivainajahautojen rivistöt.

 

Myös muut fantasiat ovat vaarallisia, varsinkin ekokriisin oloissa. Yhtä mössöä olevien Suomen valtapuolueiden fantasiat ikuisesta taloudellisesta kasvusta, aseellisen voiman autuudesta sekä EU:n pyrkimys kansallisvaltioden tuhoamisen siunauksellisuudesta ovat vaarallisia – meille itsellemme ja muille.

 

Pyrin purkamaan fantasioita ja katsomaan elämäämme realistisesti. Ajattelen suuria asioita. Olen surullinen kun eduskuntavaaleissa on tähän mennessä puhuttu vain melko tyhjänpäiväisiä pieniä asioita yrittäen luoda jotain eroa yhteisen mössön puolueiden (Kokoomus, SDP ja Keskustapuolue) välille. Jos näin tehdään, niin ihmisiltä pimitetään tärkeät asiat. Minun mielestäni.

 

Paavo on ajatellut suuria asioita ja kirjoitti jo aikoja sitten kirjassaan Yhteinen tehtävämme (Otava 1977 s. 162): ”Ihmiskunnan on perustavanlaatuisesti muututtava – tai se tuhoutuu”.

Sitä pohdin. Miten muututtuva ? Ja miten muutos tapahtuu ?

 

Lähtökohtana pitää olla se, mitä tapahtuu todella. On myös luotava välineet, joilla voi puuttua suuriin asioihin. Siksi olen tehnyt kansalaisaloitteen: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3721 Sen tarkoituksena on saattaaa suuret investoinnit ympäristöarvointiin. Jokaista suurta hanketta on katseltava myös ympäristön kannalta – ei vain taloudellisin laskelmin.

 

Ajatuksiini voi tutustua sivustollani www.rauhanmaa.net. Myöhemmin rakennan tuolle sivustolle yksityiskohtaisen vaaliohjelman. Se on minun omani, josta ei vastaa kukaan muu ja jota en ole kenelläkään hyväksyttänyt.

 

Suomi on nyt kuin juna, joka on mennyt väärälle raiteelle. Haluan junan oikealle raiteelle, meille kaikille parempaa elämää tuottavalle raiteelle.

 

Annamme nyt vain mammonan hallita. Siitä ei hyvää seuraa.

 

Kun kansanedustajaehdokkuuteni varmistui, lähetin tyttärilleni viestin: ”Onnitteluja vastaanotetaan. Minusta tulee kansanedustajaehdokas. Tulee julkiseksi maanantaina. Demokratia kiittää ”.

 

Ajattelen monista asioista eri tavalla kuin yleensä. Ehkä olen pöhkö. Ehkä. Toisinajattelu on kuitenkin toivottavasti sallittua. Ainakin olen vilpitön. Toivottavasti demokratia kiittää.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Mistä löytää teidän vaaliohjelman?

Käyttäjän RistoSuvanto kuva
Risto Suvanto

Ohjelma on nuo ylläolevat periaatteet. Ja niissä onkin ohjelmaa kun nyt kehitys menee ihan toiseen suuntaaan.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Mihin Väyrysen Miekka viitoittaa tien. Hyvin hupaisaa..

Käyttäjän Kirsiomp kuva

SEITSEMÄN TÄHDEN LIIKE R.P. EDUSKUNTAVAALIEHDOKKAAT:

HELSINGIN VAALIPIIRI

Kuvataiteilija Teemu von Boehm, Helsinki
Yrittäjä, ammattimainen autonkuljettaja Kari Haapasalo, Helsinki
Lehtori Mika Huovinen, Helsinki
Konduktööri Toni Hämäläinen, Helsinki
Myyntineuvottelija, myyjä Pasi Laitinen, Helsinki
Valt. tri, BBA Venäjä-asiantuntija Ilmari Larjavaara, Helsinki
Tekniikan tohtori, arkkitehti Tapani Launis, Helsinki
Eduskuntaryhmän pääsihteeri Harri Lindell, Helsinki
Kiina- ja ympäristökonsultti Ilkka Luoma, Helsinki
Radiotoimittaja Jarmo Suomi, Helsinki
Opiskelija Ari Salo, Helsinki

UUDENMAAN VAALIPIIRI

Kauppateknikko, kansalaisaktiivi Tiina Arlin, Vantaa
Tuotekehityspäällikkö Markku Autero, Hanko
Lakimies Niku Hinkka, Espoo
Opiskelija Stefan Holm, Espoo
Yrittäjä, insinööri Hannu Hämäläinen, Espoo
Yrittäjä Heikki Järvenkylä, Lohja
TkT, innovaatioasiantuntija Jukka Leppälahti, Kerava
Kiinteistövälittäjä,LKV Kimmo Moilanen, Vantaa
Kansalaisaktivisti Kaija Olin-Arvola, Raasepori
Yrittäjä Valo Pakkanen, Lohja
Hydrauliikka-asentaja Mikko Partanen, Vantaa
Nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja Sami Ronkola, Vantaa
Yrittäjä Evgeni Sarelainen, Vantaa
Toimittaja Terttu Savola, Espoo
FT, toimitusjohtaja Hannu L. Suominen, Espoo
Kansanedustaja, VTT Paavo Väyrynen, Helsinki
Erityisammattimies Pekka Weck, Nummela

VARSINAIS-SUOMEN VAALIPIIRI

HSE asiantuntija, FM
Janne Ahonen. Parainen
Ekonomi, LKV Kristiina Ilmarinen, Salo

SATAKUNNAN VAALIPIIRI

Agrologi Katri Aalto, Ulvila
Eläkeläinen, yrittäjä Seija Irmeli Helake, Kokemäki
Eläkkeensaaja Juha Männistö, Nakkila
Vankilavirkailija Petri Partanen, Kankaanpää

HÄMEEN VAALIPIIRI

Opiskelija Kimi Friman, Hämeenlinna
Taksinkuljettaja Juha Jario, Janakkala
Asiantuntija Kimmo Kautio, Hattula
Luokanopettaja Hannu Mäntylä, Hausjärvi

Varatuomari, kasvatustieteen maisteri Risto Suvanto, Hämeenlinna
Henkilöautomekaanikko Simo Toivanen, Heinola
Huoltomies, maatalouskonekorjaaja yrittäjä Ari Valta,

PIRKANMAAN VAALIPIIRI

Kansalainen Jorma Grönlund, Ylöjärvi
Radiotoimittaja, eläkeläinen Kauko Kallioniemi, Parkano
Opettaja Juhani Leväsluoto, Tampere
Teologian opiskelija, lähihoitaja Tommi Messi, Hämeenkyrö
Yrittäjä, merkonomi Raili Naskali, Pirkkala
Valtuustoryhmän puheenjohtaja, FM Aarne Raevaara, Tampere
Toimittaja Eira Siltanen, Virrat
Yrittäjä Janne Tervonen, Virrat
Hissin kunnossapitoasentaja Sami Vehmas, Nokia

SAVO-KARJALAN VAALIPIIRI

Tradenomi Tuija Järvinen, Kuopio
Opiskelija Ville-Petteri Kujansuu, Joensuu
Sammutus- ja pelastustekniikan opettaja(eläk.) Kari Luotomäki, Kuopio
Tekninen piirtäjä Aila Nieminen, Joensuu
Hotelli- ja ravintolaesimies Ossi Rantonen, Kuopio

VAASAN VAALIPIIRI

Yrittäjä Ville Hämäläinen, Vaasa
Parturi-kampaaja, hiusterapeutti Tarja Kuusisto, Kaskinen

KESKI-SUOMEN VAALIPIIRI

Yhdistelmäajoneuvon- ja linja-autonkuljettaja Turo Koskinen, Karstula
Työtön, homeopaatti Marjo Paananen, Pihtipudas
Aineopettaja, liikenneopettaja Harry Ruotsalainen, Laukaa

OULUN VAALIPIIRI

Verosihteeri Jorma Laatu, Oulu
Opettaja Veli Miettinen, Siikalatva
Laboratoriohoitaja Elsa Olmala, Oulu
Työmaapäällikkö Timo Siekkinen, Oulu

LAPIN VAALIPIIRI

Kaivosmies Akseli Erkkilä, Kittilä
Koulunkäynninohjaaja Santtu Hyytinen, Kemijärvi
Yrittäjä, stm. Jukka Sarre,Inari

http://seitsemäntähdenliike.fi/upload/File/Eduskuntavaaliehdokkaat_2019_pdf2.pdf?275278

---

Risto, mitä kommentoisit kollegoistasi?

Käyttäjän RistoSuvanto kuva
Risto Suvanto

Tunnen heistä vain muutaman. Kunnon ihmisiä.

Käyttäjän PauliJuhaniPitknen kuva
Pauli Pitkänen

Hienoa, että lähdit. Toivotan menestystä matkallesi.

Käyttäjän SeppoPajunen kuva
Seppo Pajunen

Viidelle(?) micro-puolueelle veikkaan YHTEENSÄ korkeintaan 3-5 edustajapaikkaa?
- Saattaa olla yläkanttiin sekin...?

Toimituksen poiminnat